Katteettomia lupauksia

Otsikko kertoo tämän kirjoituksen aiheen...

Olen kyllästynyt kuulemaan katteettomia lupauksia.. Eikö lupauksilla ole nykyään mitään merkitystä?? Minkä takia luvataan tai ainakin sanotaan lupauksia vaikka niitä ei olisi edes tarkoitus toteuttaa?? Onko se vain helpompaa päästää suusta lupauksia kun olla lupaamatta?? Kuinka paljon katteettomia lupauksia ihminen jaksaa kuunnella ennenkuin ne menettävät merkityksensä? Onko sillä merkitystä jos jokin lupaus silloin tällöin toteutuu, vaikka suurin osa jääkin toteutumatta?

Lupauksia kuuluu yhdestä jos toisesta suusta, yhteisenä tekijänä on se, että nämä lupaukset jäävät toteutumatta.. Itse en enää usko jos joku lupaa jotain, niin monesti ne lupaukset ovat jääneet vain lupauksiksi. Olen alkanut vihaamaan mm sanaa huomenna.. Kun ei se huominen tule ainakaa 24tunnin kuluttua. Joskus se huominen on muutaman päivän päästä, joskus viikkojen tai kuukausien tai jopa vuoden kuluttua. Miten tämä sitten vaikuttaa? Itse ainakin olen menettänyt luottamuksen tältä osin ihmisiin. Miksi niitä asioita ei sitten voida tehdä heti eikä huomenna.. Miten tälläinen ihminen voi vaatia toisia tekemään asiat heti, kun itse ei näin tee? Emmekö kuitenkin ole esimerkkinä, varsinkin lapsille, ja eikö meidän pitäisi tehdä niin kuin haluaisimme toisten tekevän meille??

Varmasti kaikille myös minulle käy välillä niin että totaalisesti unohtaa mitä on luvannut. Mutta kun näitä "unohduksia" on jatkuvasti, se ei ole enää uskottavaa. Jos ne unohtaa oikeasti niin ei pitäisi silloin lupauksia esittää vaan tehdä asiat mahdollisuuksien mukaan heti, eipä ainakaan unohtuisi...

Voiko luottamus palautua? Uskoisin että se voi, se vain vaatii paljon aikaa sekä tekoja ei turhia lupauksia. Niitä ei saisi tulla yhtään ainakaan sinä aikana kun luottamusta yritetään palauttaa, eikä kyllä senkään jälkeen koska luottamus menee helposti uudestaan.. Itse olen ollut jo pidemmän aikaa tienhaarassa miettimässä kumman tien valitsen helpomman (eron) vai vaikeamman (yrittää vielä) . En ole tästä tienhaarasta päässyt kovinkaan pitkälle. Aina kun otan askeleen pari sinne vaikeamman suuntaan niin joudun palaamaan takaisin tienhaaraan uusien pettymysten vuoksi. Toisinaan tuntuu että asuisi kolmen lapsen kanssa vaikka noita alaikäisiä onkin vain kaksi. Se on aika kuluttavaa henkisesti... Asenteena kun usein on "en vastaa ku ei mullekkaan vastata", "en tee ku ei muutkaan tee" tms. Missä on se vastuun kantava aikuinen joka olisi myös käytökseltään esimerkkinä??

Katteettomia lupauksia kuulen useita kertoja viikossa, näillä puheilla ei ole enää mitään merkitystä, ihan sama kun niitä ei edes sanottaisi. Tai toisaalta olisi parempi kun niitä ei sanottaisi eipä jäisi mieleen taas uusi katteeton lupaus...
Mitä mieltä olette, voiko luottamus palautua?  Teettekö katteettomia lupauksia?? Jos jollekkin tämä teksti "kolahti" niin kannattaa miettiä niitä lupauksia ennenkuin ne päästää suustaan.